Alpo Aaltokosken koreografia Together sai ensimmäisen ensi-iltansa vuonna 2010. Sen jälkeen Ahto Koskitalon ja Jouni Majaniemen esittämästä intensiivisestä duetosta tuli lähes klassikkoteos, joka kiersi runsaasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Nyt tämä kahden ihmisen välistä yhtä aikaa tiivistä ja repivää suhdetta käsittelevä teos on saanut uusintaensi-iltansa nuoren polven tanssijoiden tulkitsemana.
En osaa sanoa, eroaako Jere Jääskeläisen jaJussi Suomalaisen tulkinta alkuperäisestä. Samoja sävyjä siinä varmasti on, koska teoksen harjoittajina ovat toimineet esityksen alkuperäiset esittäjät. Joka tapauksessa esitys on fyysisesti vahva ja äärimmäisen läsnäoleva, mutta samalla myös herkkä ja kevyesti hengittävä. Yhdessä ja erillään olon kipupisteet ja monimutkaisuus nousevat hienosti esille, mutta eivät kliseisesti. Siitä pitävät Aaltokosken koreografia ja liikekieli tiukasti huolen.
Ja mikä hienointa, aika ei ole vaikuttanut kumpaankaan. Koko kehoa käyttävä, runsaasti yksityiskohtia sisältävä ja pehmeästä sensuellisuudesta terävään kulmikkuuteen aaltomaisesti muuttuva liikekieli saa loistaa Jääskeläisen ja Suomalaisen energisesti ja herkkävireisesti tulkitsemana.
Tanssin lisäksi teoksen tulkinnan olennainen osa ovat Kalle Paasosen valot. Tiukat, ylhäältä tulevien valokiilojen muodostamat erilliset valoneliöt ovat vahva visuaalinen symboli, joka sekä eristää että välillä luo pienimmän mahdollisen yhteisen tilan tanssijoille. Valoviiva lattiassa toimii myös kahden maailman rajana, jonka ylittäminen ei ole helppoa.
Aake Otsalan monipuolinen, hivenen jazzsävyinen musiikki luo esitykselle raamit, jotka korostavat kokonaisuutta, mutta eivät tuo itseään esille.
Stoan ensi-ilta todisti, että Together on klassikkomaineensa ansainnut ja on edelleen erittäin ajankohtainen.