Tärkeintä on olla

Alpo Aaltokosken uutuusteos Tärkeintä on olla ei kuvita eikä kerro. Nimensä mukaan se tutkiskelee kehon olomuotoja ja sitä kuinka erilaiset liikkeet ja asennot syntyvät ja ilmenevät. [..] Mukana on Aaltokoskelle ominaista liikkeen elastista sidontaa, mutta sitä on rikastettu monilla pienemmillä yksityiskohdilla kuten käsien, jopa sormien liikkeillä. Vaikka teos luottaa liikkeeseen itseensä, mukana on myös nopeita mielleyhtymiä inhimillisiin perustilanteisiin. Paritanssin viittaus hajoaa alkutekijöihinsä ja zombie-kävely liukuu hillityksi mielipuolisuuskohtaukseksi.[..] Koko porukka tanssii antaumuksella ja tinkimättömästi antaen jälleen konkreettisen osoituksen nykytanssiryhmiemme korkeasta tasosta.

Alpo Aaltokosken Stoassa ensi-iltansa saaneen teoksen Tärkeintä on olla keskiössä ovat kysymykset esityksen päämäärästä ja sen sanoman tärkeydestä. Teos nostaa esiin vaikeita kysymyksiä tanssin olemisesta, esittävyydestä ja merkityksellisyydestä. [..] Pyrkimys vapaaseen ja avoimeen liikkeeseen sekä samanaikainen pyrkimättömyys mininkään tiettyyn päämäärään tai konseksukseen muodostavat teokseen ristiriidan, joka annetaan katsojan ratkaistavaksi. [..] Aaltokosken kuvaama ”näkymätön oleminen” tulee parhaiten esiin Hiekkarannan liikkeessä ja jatkuvissa toistoissa, joissa hidas liike pakottaa katsojan äärimmäiseen kärsivällisyyteen. Tällöin se mitä me emme näe, osoittaa olevaisuutensa, olemisen, joka on yhtä tärkeää kuin näkyvät ja kuuluvat olemisen tavat. [..] Aaltokosken koreografian liittyy nykytaite(id)en paradigmaan, jossa esityksellisyyden ja esittävyyden ajatuksia puretaan. Ristiriidat osoittavat erilaiset näkyvät ja kuuluvat mutta myös näkymättömät ja kuulumattomat olemiset ja tilat, jotka ovat yhtä aikaa läsnä. Täydentäen toisiaan ja tuoden esiin keskinäisiä eroja teoksen eri elementit kuvastavat miten eri tavoin oleminen on tärkeää. Olemisella ei haeta ”puhdasta” tai tyhjää ”ei olemista” vaan pikemminkin olemisen lukuisia eri muotoja ja runsautta.