Ervi Sirenin koreografioima soolo taiteilijaprofessori Alpo Aaltokoskelle. ”Shamaanin parannus on matka. Se pitää sisällään irrottautumisen tavallisista rooleista ja jokapäiväisestä käsikirjoituksesta sekä tanssin polun improvisoinnin.”
Gabrielle Roth
Ervi Sirén on ollut merkittävä vaikuttaja suomalaisen tanssitaiteen kehittymiseen aina 1970-luvulta lähtien. 1970-luvulla Sirén esiintyi mm. tanssiteatteri Rollossa. Vuosina 1980-89 hän toimi opettajana Teatterikorkeakoulussa, ensin lehtorina näyttelijäntyön laitoksella, ja vuodesta 1984 tanssitaiteen laitoksen lehtorina. Vuodesta 1998 vuoden 2007 helmikuuhun asti hän toimi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteenlaitoksen professorina. Pedagogina Sirén on toiminut useiden suomalaisten tanssitaiteilijoiden opettajana.
Koreografia: Ervi Sirén Tanssi: Alpo Aaltokoski Valosuunnittelu ja projisoinnit: Matti Jykylä Pukusuunnittelu: Cris af Enehielm Äänisuunnittelu: Aake Otsala Tuotanto: Täydenkuun tanssit -festivaali ja Nomadi-tuotanto
Sirénin liikekielessä yhdistyvät tehokkaasti toisto ja improvisatorinen ote, jotka ilmentävät hahmon samanistisuutta hienosti. Teos on myös visuaalisesti erittäin vaikuttavasti toteutettu niin valojen kuin taustaprojisoinnin osalta. Ne sopivat täydellisesti eri kohtausten jännitteisiin ja käänteisiin, joista löytyy myös hienovivahteista huumoria. … Ylävartalo paljaana Aaltokoski juoksee polvet koukussa pieniä askelia tikuttaen, ja kädet tekevät tehokkaan kiehtovia liikkeitä tai hän muuntuu joraavaksi hahmoksi, jonka lantio keikkuu ja vyötärö hetkuu. Aaltokosken tanssijan työ ja koko ilmaisu on teoksessa upeata katsottavaa.
Annikki Alku, Tanssi-lehti 3/2007
Esitys oli nimensä veroinen: Yhtä aikaa sekä meditatiivinen sukellus ihmisen sisimpään että vahva näyttö Aaltokosken monipuolisista liikkeellisistä taidoista, joissa pieninkin ja nopeinkin liike eli ja oli hallittu. Teos myös liikkui hyvin laajalla aika- ja assosiaatiokaarella myyttisestä menneisyydestä nykyajan urbaaniin sykkeeseen tai tulevaisuuden hiljaiseen ajattomuuteen.
Carita Backström, Hufvudstadsbladet 27.7.2007
Som trollkarl rör han sig från absolut stillhet och koncentration till virvlande spiral, allt under det han trollar fram olika sidor av sitt väsen. Han har bara sin kropp, en käpp och två stenar, men vi ser honom röra sig genom tät skog, bubblande lera, vind och vatten och stadens danshak. Han har hjälp av Aake Oksalas suggestiva ljudvärld, Cris af Enehielm har klätt honom i kravattprydda magiska byxor, och Ervi Siren har manat fram och öppnat upp allt det som finns av ande och energier i hans seniga, knotiga kropp. Så vem är Trollkarlen? Siren eller hennes lärling?
Anna Venejärvi, Helsingin Sanomat 26.7.2007
Täydenkuun tanssien taiteellisena johtajana 1990-luvulla toiminut taiteilijaprofessori Alpo Aaltokoski on taiteilija jokaisella solullaan. Hänen ylväs, mystinen fyysisyytensä ja läsnäolonsa on vaikuttavaa. Miestä on pakko katsoa. … Kokemuksensa ansiosta Aaltokoski on näyttävä liikkuja. Hän osaa liikkua hienostuneesti, artikuloidusti ja sulavasti, mutta yhtä nopeasti hän pääsee lähelle näyttämöä. Hän osaa ottaa tanssinsa vakavasti ja antaa kaikkensa.
Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat 25.7.2007
Tuli sykki jazztangona ja Aaltokoski vapautui sellaiseen liikkeen hurmioon, että vastaavaa on nähnyt lähinnä animaatioissa. Jo teknisesti liike on ällistyttävän vaikeaa ja lisäksi Aaltokoski teki siitä kaunista ja hauskuuttavaa. Tuuli tuntui puhaltavan sielunkin läpi ja Aaltokoski muuttui sinertävän valon avulla jääkuninkaaksi. Kohmettava ilma oli hieman pelottava elementti, mutta siinä oli myös majesteettisuutta. Taikuri on vaikuttavaa yhteistyötä Siréniltä, Aaltokoskelta sekä työryhmältä!
Petri Kauppinen, Kaleva 25.7.2007
Mies luo näyttämölle taikakehän, josta on lähes mahdotonta irrottaa katsetta. Kykynsä käsitellä pitkiä liikejaksoja, dynamiikan vaihdoksia ja tilaa on erinomainen. Aaltokosken tanssijantyö on tarkkaa ja tinkimätöntä viimeiseen lihassyyhyn saakka.
Muut esitykset: 3.-6.10.2007 Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus, Helsinki (4) 21.10.2007 Ylivieskatalo Akustiikka, Ylivieska (1) 19.-25.3.2008 Pannuhalli, Kaapelitehdas, Helsinki (4) 27.4.2008 Hällä-näyttämö, Tanssivirtaa-festivaali, Tampere (1) 17.5.2008 Sotku, Kuopio (1) 19.9.2009 Manifesti, Turku (1)
1.6.2010 MODAFE 2010, Daehangno Arts Center, Soul, Korea (1) 8.-10.4.2011 Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus, Helsinki (3) 26.7.2012 Keskuskoulu, Täydenkuun tanssit, Pyhäjärvi (1) 3.9.2012 Cochabamba, Bolivia (1) 20.7.2013 Teatro de la Paz, San Luis Potosí, Meksiko (1)
Teosesittely Aaltokosken soolotanssiteos pohjautuu mediataiteilija Milla Moilasen samannimiseen tietokoneanimaatioon. Deepissä yhdistyvät näyttämöllä tanssittu osuus ja sitä...
Teosesittely Kokonaisvaltainen tanssi-ilta, jossa nykytanssi pokkaa seuratanssille Koe kanssamme ainutkertainen yhteentörmäys, kun ikivihreä suomalainen iskelmäperinne ja...